NBA:n kovapalkkaisimmat tähdet

Koripallo
Lähde: Pixabay

Pelikausi 2019-2020 näyttää lupaavalta paitsi amerikkalaisen koripalloliigan faneille, mutta myös sen kirkkaimmille tähdille: Forbes-lehti julkaisi juuri listauksen siitä, millaisilla sopimuksilla sarjan kärkipelaajat pelaavat. Sarjan pelaajien liksat ovat viime vuosina lähteneet varsinaiseen nousukiitoon, ja monet ovat lyöneet rahoiksi kuin onnekkaalla kierroksella kasinopelit parissa ikään.

NBA on myös ollut viime aikoina paljon otsikoissa sekä jatkuvien loukkaantumisten että Hong Kongin tilanteeseen liittyvän mediamyllytyksen myötä. Liiga joutui tekemään virallisen kannanoton aiheeseen Houston Rocketsin omistajan johtajan möläyteltyä mitä sattuu; tälläkin listalla esiintyvä LeBron Jameskin sai osansa loanheitosta tehtyään oman mielipiteensä aiheesta tiettäväksi. Muitakin kohuja NBA:n tiimoilta tältä kaudelta on jo saatu positiivisessakin mielessä – muun muassa kaikkien aikojen palkkaennätys särkyi helähtäen! Kokosimmekin alle listan NBA:n kovapalkkaisimmista pelaajista lukuiloksesi – voit hämmästyä, sillä kyse ei todellakaan ole pikku summista etenkään huippupelaajien parissa, vaan kymmenistä ellei sadoista miljoonista!

LeBron James

Listamme kovapalkkaisin herra haravoi haaviinsa tällä kaudella yhteensä 92,4 miljoonaa dollaria, joista 37,4 miljoonaa tulee Los Angeles Lakersin riveissä pelaamisesta ja loput kepeät 55 miljoonaa erilaisista sponsorisopimuksista. Tämä tilipussi tekee “King Jamesista” NBA:n eniten ansaitsevan pelaajan jo kuudentena vuotena putken!

Stephen Curry

Tällä listalla hopea ei todellakaan ole häpeä, sillä kakkossijalle karauttanut Curry keräsi peräti 85,2 miljoonan dollarin tilipussin tänä vuonna, josta 40,2 miljoonaa dollaria oli itse palkkaa Golden State Warriorsissa pelaamisesta, ja lisäksi 45 miljoonaa dollaria sponsori- ja tuotediilirahaa. Ei huono – ja pelkästää varsinaisesta pelaamisesta maksettavien palkkojen listalla Curry olisikin kingi. Hänen sopimuksensa pelaajapalkkansa on tällä hetkellä korkein koskaan NBA:n historiassa.

Kevin Durant

Yhteensä 73,2 miljoonan dollarin tilipussilla komeileva Durant pääsi kolmossijalle myöskin suuremmalla pelaajapalkalla kuin listan massikuningas James; Durantin varsinainen palkka Brooklyn Netsien riveissä on huikeat 38,2 miljoonaa, johon tulee pieneksi karkkirahaksi päälle vielä 35 miljoonaa dollaria erilaisista sponssisopimuksista.

Russell Westbrook

Myös Westbrook jättää itse liigatilien vertailussa monet muut varjoonsa; tämä Houston Rocketsin ässäpelaaja nappaa vuodessa 38,5 miljoonan dollarin tilin, ja käärii päälle 18 miljoonaa myös muista tulonlähteistä; yhteensä 56,5 miljoonaa dollaria vuodessa on kyllä syy hymyyn!

James Harden

Upeasta parrastaan tunnettu James Harden on pelannut NBA:ssa jo vuodesta 2009, ja pelaa edelleen Houston Rocketsissa. Hänkin on varsinainen massikeisari liigan tasolla, sillä Rockets maksaa miehelle 38,2 miljoonaa dollaria pelikaudelta – ja tähän päälle 17 miljoonan dollarin edestä “taskurahaa” myös muualta.

NBA-koripallomatsi
Lähde: Wikimedia

Kyrie Irving

Pelintekijänä Brooklyn Netsissä pelaava, australialais-amerikkalaisesta taustasta ponnistava Irving varattiin NBA:n aloitusvuonnaan 2011 ihka ensimmäisenä uusien pelaajien riveistä. Nyt mies nettoaa Netsien riveissä 31,7 miljoonaa pelitaidoillaan ja lisäksi 20 miljoonaa sponssirahaa – yhteensä siis 51,7 miljoonaa dollaria per vuosi.

Klay Thompson

Golden State Warriorsille pienenä laitahyökkääjänä pelaava Thompson on tullut tunnetuksi myös olympiavoittajana ja maailmanmestarina lajissaan; ei siis ihme, että miehelle myös maksetaan napakan kokoinen tili! Warriors pulittaa Thompsonille tästä kaudesta 32,7 miljoonaa dollaria, johon tulee kermaksi kakun päälle vielä 12 miljoonaa dollaria sponsoreilta – yhteensä siis 47,7 miltsiä!

Chris Paul

Oklahoma City Thunderin pelintekijänä pelaava Paul voi olla listamme häntäpäässä, mitä tulee kokonaisansioihin, mutta hän haalii tältäkin pelikaudelta haaviinsa yhden suurimman pinkan seteleitä varsinaisesta leipätyöstään; Thunder maksaa miehelle napakan 38,2 miljoonan dollarin kausipalkan, jonka päälle hänellä on myös 8 miljoonan edestä sponsorirahaa.

Giannis Antetokoúnmpo

Kreikkalais-nigerialainen Antetokoúnmpo on pelannut pienenä laitahyökkääjänä jo vuodesta 2013 alkaen Milwaukee Buckseissa, joka maksaa miehelle 25,8 miljoonan dollarin palkkaa tästä kaudesta. “Greek Freak” on myös saamassa kepoisen 20 miljoonan dollarin “pinkan” sponsorirahaa kaudelta, ja tilipussille tuleekin yhteensä kokoa oikein muikea 45,8 miljoonaa.

Damian Lillard

Listamme jumbosija kelpaisi kyllä minullekin; Lillard nimittäin on tehnyt seuransa heittoennätyksiä, ja kerää tältäkin kaudelta Portland Trail Blazersin riveissä erittäin kunnioitettavan 29,8 miljoonan dollarin tilipussin. Lisäksi Lillardilla on tulossa erilaisista sponsori- ja mainosdiileistä 14 miljoonan edestä tamohkaa. Tällaisilla ansioilla tulisin mielelläni itsekin pahnanpohjimmaiseksi…